Sampsa Astalalta uutta musiikkia!

Astala on viime aikoina julkaissut paljon uutta musiikkia, joista tuorein on huhtikuussa julkaistu raikas kesäbiisi Kaunis kesäpäivä. Monet Sampsan kappaleista on valittu Spotifyn suosituille soittolistoille. Myös Sampsan biisit, kuten Pikkukaupungin poika ja Mikä pahan tappais, ovat tulleet tutuiksi YLE Radio Suomen taajuudelta.

Sampsa on Karkkilasta lähtöisin oleva ja sittemmin helsinkiläistynyt muusikko ja tuottaja, jonka ammatillinen ura muusikkona alkoi Lordi-yhtyeen rumpalina ja taustalaulajana. Sampsa oli mukana viidellä Lordin studioalbumilla sekä voittamassa Euroviisut vuonna 2006.

Tämän jälkeen hän aloitti oman uransa, ensin Stala & So. -yhtyeen keulakuvana ja vuodesta 2016 lähtien sooloartistina. Nykyisin hän esiintyy Sampsa Astala ja Qma -yhtyeensä kanssa, jossa soittavat mm. Niko Hurme (ex-Lordi) ja Leena Peisa (Dingo, ex-Lordi.) Sampsa on tuttu myös suomenkielisiä versioita Mötley Crüen biiseistä tekevän Mötikkä-yhtyeen laulajana.

Sampsa on myös tehnyt kappaleita ja toiminut tuottajana muun muassa Pete Parkkoselle ja Järjestyshäiriölle. Lisäksi hän on esiintynyt mm. Hanna Pakarisen ja Apulannan taustalaulajana heidän albumeillaan.

 


Kuvat: Ville Juurikkala (1,2,4), Riku Hermanni Mattila (3)

 

02.06.2023 Helsinki Yksityistilaisuus
09.06.2023 La Chaux-de-Fonds L’Orforte
10.06.2023 Bienne Camden Town
11.06.2023 Neuchâtel Lobby
23.06.2023 Urajärvi Hugo & Lily, Urajärven kartano
24.06.2023 Heinävesi Camping Karvio
30.06.2023 Helsinki On The Rocks
DJ – ROCKDISKO
01.07.2023 Helsinki BAR Munkkis
15.07.2023 Tornio Okinawa Rock
05.08.2023 Hämeenlinna Yksityistilaisuus
25.08.2023 Rovaniemi Paha Kurki Rockhouse
26.08.2023 Rovaniemi Paha Kurki Rockhouse
02.09.2023 Hamburg Indoor Summer 2023
Stala & So.

 

 

Tiedotus:
Heta Hyttinen / heta.hyttinen@me.com

Keikat:
MP-Viihde Oy
Eemu Laurila / 0400 392 709 / legendoflaurila@gmail.com

Northern Star Management Oy (Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa)
Joonas Rinne / 040 177 2432 / joonas@nsmanagers.com

© So Music Finland Oy 2023